tiistai 17. syyskuuta 2013

Kävin jahtaamassa usvaa joella



                                       

Perjantaina aamulla tajusin että usva ei aiokaan väistyä heti aamusta. Yhdeksän jälkeen kokeilin jo löytäisin vielä sumusta häivähdyksiä joella. Tapasin yhden koiranulkoiluttaja pariskunnan. Geokätkö kuulema paikalta löytyy, arvelivat että sellaista etsin. Jokiranta oli pysäyttävän hiljainen, pisarat tippuivat puiden oksista veteen. Löysin usvaa ja sain jopa otettua kuvia. Toisella rannalla liikkui hiljaa kalastaja joka oli ilmeisesti tullut paikalle jo aikaisin aamulla. Huomasin puiden alla kalastajan tuolin ja kahvitermoksen. 


tiistai 10. syyskuuta 2013

Karjaanjoki





Nämä kuvat ovat metsäosuudelta, Maijankosken kohdalta. Joki virtaa Karkkilassa kaupungin ja vanhan ruukialueen läpi. (Saavajoki laskee Pyhäjärveen ja Karjaanjoki lähtee Pyhäjärvestä.Kaupungin jälkeen Massakoskessa on sähkövoimalaitos.  
Joki virtaa ja kiemurtelee antaumuksella koskien kautta Vihdin puolelle jossa laskee Vanjärveen. Vanjärvestä matka jatkuu monen mutkan kautta. 
Tällä kohtaa joella on kaksi nimeä, Karjaanjoki tai Vanjoki. 
(Kaikki kalastus ainakin Karkkilan puolella on luvanvaraista ja mato-onginta on kielletty.)  

Olen käynyt Maijankoskella nyt kahtena viikkona tutustumassa paikkaan. Hiljainen metsä siellä on vastassa, kunhan viereinen crossirata ei ole käytössä. Joki on 4-6 metriä leveä. Lehtometsästä löytyy mm. sammalta, saniaisia, kieloja, puina pihlaja, kuusi, hieskoivu, tervaleppä sekä paju.


Tummat pilvet lupailivat sadetta. Joen rantaan kävellessä valoa oli vielä paljon. Aikomukseni on piirtää joen rannalla akryylilevylle telatulle grafiikanvärille. Teen monotypia kokeiluja viikonlopun kurssia varten ja myöskin itselleni. Aiheena on tämän kostean lehdon aluskasvillisuus sekä puiden yksityiskohdat. Joen tumma väri on vahva tausta lepän, pajun ja pihlajan lehdille. 
Aiemmin kesällä aiheenani työskentelyssä oli mm. pihlajan lehvästöt. Nyt pihlaja on täällä joen rannassa jo pitkällä syksyssä eikä niin elinvoimaisen näköinen kuin leppä. Tervalepän lehdet ovat voimakkaan pyöristetyt kärjestä ja lehtiruodit ovat selvästi näkyvissä. Lehtien väri on yhä tumman vihreä. Yksinkertaiseen grafiikan kokeiluun ja harjoitteluun sopiva aihe. Pajun oksat muodostavat vahvoja viivastoja, lehdet ovat suurimmaksi osaksi jo pudonneet. 



keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Viikonloppuna aamu-usvaa järvellä 
ja iltapäivän valoa suolammen vierellä pohjoissavossa.
Usva haihtui nopeasti, ensin toinen ranta oli valkoisen sumun peitossa, kohta jäljellä oli enää pilven haituvia. 
Sieniä lähdimme etsimään, rauhoittumaan hetkeksi metsään. Rauhoituimme kyllä mutta sieniä oli vain vähän, muutama vaaleaorakas löytyi pannulle laitettavaksi.