sadepisaroita vähässä valossa.
tiistai 5. marraskuuta 2013
Mietin eilen miksi sataa, miksi on syksy.
Tänään tajusin että tämä luonto tarvitsee myös leponsa.
Nämä kuvat ovat muistoja jo, Karjaanjoelta syyskuun alussa.
Tunnisteet:
karjaanjoki,
Mira Matilainen,
syksy
Sijainti:
03600 Karkkila, Suomi
tiistai 1. lokakuuta 2013
Tunnisteet:
Mira Matilainen
Sijainti:
Vanjärventie, 03400 Vihti, Suomi
tiistai 17. syyskuuta 2013
Kävin jahtaamassa usvaa joella

Perjantaina aamulla tajusin että usva ei aiokaan väistyä heti aamusta. Yhdeksän jälkeen kokeilin jo löytäisin vielä sumusta häivähdyksiä joella. Tapasin yhden koiranulkoiluttaja pariskunnan. Geokätkö kuulema paikalta löytyy, arvelivat että sellaista etsin. Jokiranta oli pysäyttävän hiljainen, pisarat tippuivat puiden oksista veteen. Löysin usvaa ja sain jopa otettua kuvia. Toisella rannalla liikkui hiljaa kalastaja joka oli ilmeisesti tullut paikalle jo aikaisin aamulla. Huomasin puiden alla kalastajan tuolin ja kahvitermoksen.
tiistai 10. syyskuuta 2013
Karjaanjoki
Nämä kuvat ovat metsäosuudelta, Maijankosken kohdalta. Joki virtaa Karkkilassa kaupungin ja vanhan ruukialueen läpi. (Saavajoki laskee Pyhäjärveen ja Karjaanjoki lähtee Pyhäjärvestä.) Kaupungin jälkeen Massakoskessa on sähkövoimalaitos.
Joki virtaa ja kiemurtelee antaumuksella koskien kautta Vihdin puolelle jossa laskee Vanjärveen. Vanjärvestä matka jatkuu monen mutkan kautta.
Tällä kohtaa joella on kaksi nimeä, Karjaanjoki tai Vanjoki.
(Kaikki kalastus ainakin Karkkilan puolella on luvanvaraista ja mato-onginta on kielletty.)
Olen käynyt Maijankoskella nyt kahtena viikkona tutustumassa paikkaan. Hiljainen metsä siellä on vastassa, kunhan viereinen crossirata ei ole käytössä. Joki on 4-6 metriä leveä. Lehtometsästä löytyy mm. sammalta, saniaisia, kieloja, puina pihlaja, kuusi, hieskoivu, tervaleppä sekä paju.
Tummat pilvet lupailivat sadetta. Joen rantaan kävellessä valoa oli vielä paljon. Aikomukseni on piirtää joen rannalla akryylilevylle telatulle grafiikanvärille. Teen monotypia kokeiluja viikonlopun kurssia varten ja myöskin itselleni. Aiheena on tämän kostean lehdon aluskasvillisuus sekä puiden yksityiskohdat. Joen tumma väri on vahva tausta lepän, pajun ja pihlajan lehdille.
Aiemmin kesällä aiheenani työskentelyssä oli mm. pihlajan lehvästöt. Nyt pihlaja on täällä joen rannassa jo pitkällä syksyssä eikä niin elinvoimaisen näköinen kuin leppä. Tervalepän lehdet ovat voimakkaan pyöristetyt kärjestä ja lehtiruodit ovat selvästi näkyvissä. Lehtien väri on yhä tumman vihreä. Yksinkertaiseen grafiikan kokeiluun ja harjoitteluun sopiva aihe. Pajun oksat muodostavat vahvoja viivastoja, lehdet ovat suurimmaksi osaksi jo pudonneet.
Tunnisteet:
karjaanjoki,
luonto,
Mira Matilainen,
vanjoki
Sijainti:
03600 Karkkila, Suomi
keskiviikko 4. syyskuuta 2013
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Karjaanjoki kiemurtelee ties mistä kaukaa koskien kautta Karkkilasta ja Vihdistä Karjaalle saakka. Lapset on uineet täällä ja joissakin paikoissa löytyy nahkiaisia. Melontareittinä joki olisi tosi hieno, kaatuneet puut ja risukot estävät valitettavasti melomalla etenemisen. Löysin tämän paikan maalausaiheeksi. Veden heijastukset ja puut, valo ja varjo kiinnostavat juuri nyt.
Sijainti:
Vanha Vihdintie, 03600 Karkkila, Suomi
Vanjärven pohjukassa oli vesi matalalla, tuntui tosi hurjalta kävellä osittain kuivuneella järven pohjalla. Ensi kesänä, suunnitelmien mukaan vesirajaa nostetaan roimasti. Toivottavasti tämä eteläinen lintujärvi saa uutta elinvoimaa kunnostustöistä.
tiistai 11. kesäkuuta 2013
tiistai 21. toukokuuta 2013
Tämä aamu klo 8.15 matkalla Veijolan tiellä
Tunnisteet:
finnish nature,
Mira Matilainen,
suomen kevät,
suomen luonto
Sijainti:
Veijolantie, 08150 Lohja, Suomi
15.5. Mikä minua viehättää tässä luonnossa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)